Uuden vuoden kehittämisvinkit riskien arviointiin 

timeforchangeVuoden vaihtuessa on tapana arvioida menneitä ja luodata tulevaa. Tässä vinkkejä riskienarvioinnin käytäntöjenne kehittämiseen. Vinkit perustuvat keskusteluihimme riskien arvioinnin kehittämistarpeista 22 yrityksessä ja organisaatiossa sekä riskien arvioinnin asiantuntijoiden työpajoissa. Kokonaisuudessaan tulokset on julkaistu VTT Technology –sarjan raportissa Uutta riskien arviointiin! Tietopohjan merkitys ja uudistamisen keinot. Tässä muutamia vinkkejä siitä, mihin suuntaan kehittyä. Katso ja pohdi, mitkä toimet ovat alkavana vuonna teidän agendallanne.

  1. Kirkasta tähtäin!

Tarkastelemalla riskien arvioinnin merkitystä kohdeorganisaation näkökulmasta kirkastuvat arvioinnin todelliset hyödyt. Kun tähtäin on tiedossa, myös menetelmän valinta on helpompaa. Eroja voi olla esimerkiksi siinä, pyritäänkö ensisijaisesti vaarojen tiedostamiseen ja turvallisten toimintatapojen käyttöönottoon työntekijätasolla, toimenpiteiden priorisointiin arviointia hyödyntämällä, johdon kokonaiskuvaan riskeistä vai tulevaisuuden/elinkaaren aikaisten riskien huomioon ottamiseen. Pääpainoa voidaan siirtää myös mahdollisuudet huomioon ottavaan toiminnan hallintaan. Usein tavoitteita on monia ja fokus voi vaihdella eri arvioinneissa. Oleellista on tiedostaa, miten tavoite ohjaa arviointiprosessia. Miksi teet arviointia? Mitä on tarkoitus tuottaa? Mikä on arvioinnin keskeisin hyöty? Miten tavoite ohjaa arviointia?

  1. Rajaa ja porrasta viisaasti!

Eritasoisten arviointien porrastaminen mahdollistaa niiden tehokkaamman toteuttamisen. Välillä kannattaa arvioida kriittisesti erillisten arviointien tarvetta ja katsoa, milloin laajemman kokonaisuuden arviointi toisi synergiahyötyjä. Kun tavoite on selvillä, on sopiva menetelmä helpompi valita. Arviointeja kannattaa myös painottaa eri teemoihin: välillä katse voi olla uusissa ja nousevissa riskeissä, välillä päivittäisen toiminnan riskeissä. Millaisia arviointeja tarvitaan? Miten käytännön toteutuksessa onnistutaan parhaiten? Miten eri arvioinnit yhdistyvät kokonaisuudeksi?

  1. Tee osallistumisesta mielekästä!

Työntekijöiden toteuttama vaarojen tunnistaminen ja turvallisten toimintatapojen valinta kannattaa nivoa luontevaksi osaksi ammattitaitoista työn suorittamista. Jotta vaarojen tunnistaminen saadaan kiinnostavaksi, on mietittävä ihmisten sisäisiä motivaatiotekijöitä jo riskien arviontaitavan pohjaa valettaessa. Jos riskin suuruuden määrittäminen työntekijätasolla ei toimi, kannattaa tämä vaihe toteuttaa sisäisessä asiantuntijaryhmässä ja panostaa siihen, että työntekijät tunnistavat vaaroja. Miten tunnistaminen sovitetaan osaksi työtä? Miten riskien arvioinnin mielekkyyden kokemusta voidaan vahvistaa? Miten arviointi tukee turvallisia työtapoja?

  1. Kokeile välillä uutta!

Perinteisiä menetelmiä käyttäen päästään kerryttämään arviointikokemusta ja saadaan tietoa vakiintuneessa muodossa. Tuttu tapa on hyödyksi, jotta arviointi voidaan toteuttaa tehokkaasti. Toisaalta ajatukset lähtevät helposti vakiintuneille radoille eikä uudenlaisia huomioita tule mukaan. Perinteiset menetelmät eivät esimerkiksi tue uusien ja nousevien riskien tunnistamista ja arviointia. Välillä onkin hyvä kokeilla uusia lähestymistapoja. Tarkoituksena voi tällöin olla motivaation ja innostuksen lisääminen arviointiin sekä riskien näkeminen uudesta perspektiivistä, jolloin esiin nousee uusia havaintoja ja ymmärrys riskistä laajentuu. Tarvitaanko asioihin uutta näkökulmaa, inspiraatiota tai motivaation herättäjää?

  1. Kehityskaari esiin!

Toimintatapojen oppiminen ja juurruttaminen vie aikaa. Sinnikkäällä riskien arvioinnin työllä kehitystä nähdään tapahtuvan. Välillä on hyvä myös muistella riskien arvioinnin taivalta ja sitä, millaista kehitystä matkan varrella on tapahtunut. Organisaation riskien arvioinnin kehityskaaren kuvaaminen havainnollistaa kehityskulkua ja tulevaisuuden suuntaa sekä viestii pitkäjänteisen tekemisen merkityksestä. Mitä arvioinneilla on saavutettu? Miten tuoda esiin onnistumisia? Mihin ollaan menossa?

  1. Tiedosta, mitä tiedät!

Keskeistä on tiedostaa, mistä riskeistä on tietoa ja milloin liikutaan uusien, nousevien tai yllättävien riskien piirissä. Aina riski ei ole tuttu juuri tarkastellussa asiayhteydessä, mutta muissa yhteyksissä se on voitu tunnistaa tai huomioida. Laaja erilaisten ilmiöiden seuraaminen voi nostaa ajatuksia nousevista riskeistä. Tarkastelutapoja tietopohjaltaan eritasoisille riskeille esitetään VTT Technology –sarjan raportissa ”Uutta riskien arviointiin! Tietopohjan merkitys ja uudistamisen keinot”.  Mitä tietoa arvioinnin tueksi on? Millä tasolla tietämyksemme on? Mitä muualla tiedetään riskeistä? Miten lähestymme tietopohjaltaan erilaisia riskejä?

  1. Muista dynaamisuus!

Riskien arvioinnin reaaliaikaisuus ja riskin muutoksen seuraaminen ovat monelle haave. Toteutetut toimenpiteet kuitenkin elävät usein omaa elämäänsä ja riskien arvioinnit hautautuvat yksittäisinä suorituksina Excel-viidakkoon. Vaaratilanne- ja turvallisuushavaintojärjestelmien sekä riskien arviointien keskinäinen vertailu ja keskustelu jäävät usein varsin satunnaisten muistikuvien varaan. Järjestelmien yhteentoimivuuteen ja hakutoimintoihin satsaaminen tuottaa mahdollisuuden tehokkaampaan arviointityöhön ja pitkäjänteisempään seurantaan. Miten riskin muuttumista seurataan? Miten tietoja voi tuoda yhteen?

  1. Arvosta!

Jotta riskien arvioinnin merkitys ja hyödyt näkyvät toiminnassa, niitä on myös korostettava ja viestittävä käytännönläheisesti. Riskien arvioinnin tahtotila on ilmaistava vahvasti ja näytettävä myös teoin, että vaarojen havaitsemista ja turvallista toimintatapaa arvostetaan. Miten yritys osoittaa puhein ja teoin riskien arvioinnin merkitystä?

  1. Ennakoi!

Uusien ja nousevien riskien kohdalla perinteinen, vahvasti tapahtumahistoriaan nojaava tapa riskin suuruuden määrittämiseen ei toimi. Ennakoinnin menetelmät voivat auttaa kohtaamaan tulevaisuuden riskejä. Toisaalta myös hyödynnettävässä muodossa olevan datan pitkäaikainen kerryttäminen omasta toiminnasta mahdollistaa ennakkoon hälyttävien riski-indikaattorien määrittämisen. Ennakointi voi lähteä kehityskulkujen seuraamisesta ja mallia voi ottaa vaikkapa projektienhallinnan puolelta. Millaisia riski-indikaattoreita toiminnasta voi rakentaa? Miten seuraan kehityskulkuja? Kuinka pitkälle tulevaisuuteen meidän tulee riskejä tunnistaa?

  1. Kehitä palvelunäkökulmasta!

Riskien arviointiin osallistuu nykyisin usein myös toimijaverkoston muita osapuolia (alihankkijat, toimittajat, jne.) sekä ammattimaisia riskien arviointipalveluita tarjoavia toimijoita. Myös yritysten omat turvallisuuden ja riskienhallinnan asiantuntijat nähdään yhä useammin sisäisinä palveluiden tarjoajina. On hyvä pitää mielessä, että myös riskien arvioinnin on tuotettava taloudellista ja toiminnallista arvoa. Arviointikäytäntöjen jatkuva kehittäminen ja asiakastarpeiden huomioon ottamineen kuuluvat oleellisena osana palveluna toteutettavaan riskien arviointiin. Tätä ajatusta voidaan hyödyntää myös yrityksen tai organisaation sisällä kehittäen riskien arviointia palvelukehityksen menetelmin! Miten riskien arviointi saadaan osaksi asiakaslähtöistä toimintatapaa? Miten kehittäisin riskien arviointia palveluna?

Marinka Lanne, Jouko Heikkilä

 Ehdotukset on tuotettu osana VTT:n toteuttamaa tutkimushanketta: Uudet nousevat riskit (ReRISK – Revising industrial risk assessment practice to better capture emergent risks, 09/2015-12/2016). Hankkeen päärahoittaja on Työsuojelurahasto.

Tuloksista tarkemmin VTT Technogy –sarjan raportissa Lanne, M. & Heikkilä, J. 2016. Uutta riskien arviointiin! Tietopohjan merkitys ja uudistamisen keinot.

Hankkeen aiemmat blogiteksit:

Heikkilä, J. 2015. Leijonat ja muut nousevat riskit. https://vttriskmanagement.com/category/jouko-heikkila/

Heikkilä, J. 2016. Einstein vai Picasso – Pitäisikö riskinarvioinnin olla tiedettä vai taidetta? https://vttriskmanagement.com/category/jouko-heikkila/

Lanne, M. 2016. Riskikartan uhmaajat. https://vttriskmanagement.com/category/marinka-lanne/

Murtonen, M. 2016. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista – Riskianalyysien laatuvaatimukset eilen ja tänään. https://vttriskmanagement.com/category/mervi-murtonen/

Delivering sustainable value in manufacturing industry

Individual businesses cannot deliver the system changes required for sustainable value creation and novel solutions for circular economy.
social-media-1635571_1920
Economic, environmental and social impacts occur throughout the value network. Developing attractive and common approaches for sustainable products and services will assist in enabling collaboration among partners and stakeholders in manufacturing industry.  This requires management of internal activities and operations of the producing organization and getting all the value network partners to follow the same principles and performance standards that have influence on the sustainable product and service delivery.

The existing business models in manufacturing industry are often based on delivering and capturing economic value for customers and shareholders, with limited or no attention to environmental and social value and to a broader range of stakeholders. These traditional business models are linear and externalise environmental and social impacts. They cannot support the sustainable value co-creation that is required to meet the future needs of the planet and of increasingly discerning customers wanting features other than economic value or product ownership. Therefore, the need for a circular economy is evident given that a significant proportion of non-renewable resources is diminishing and natural resource price volatility is increasing (Ellen MacArthur Foundation, 2012).

New dynamics and uncertainties call for novel sustainable solutions in the global manufacturing industry.  It is important to provide tools and methodologies for companies to fully embrace sustainability. It also is important to do this at the level of the network, as the impacts do not mainly occur inside one company. Sustainability mega-trend is becoming a central factor in companies’ long-term competitiveness and when doing this it will affect their value networks. The business partners and stakeholders within these networks make planning, coordination and management a challenging task.

Traditionally, the manufacturing industry has been driven by technologies, but future competitiveness requires new managerial capabilities and development tools in terms of:

  • network governance model that addresses the rules, processes, metrics and organisational structures needed for effective planning, decision making, steering and control,
  • business models and sustainable solutions over life-cycle perspectives, which considers a wide set of stakeholders across the business network to deliver sustainable value,
  • key performance indicators that consists of three interlinked principal components: network conditions, internal structural elements, and outcomes.

The above key findings of the SustainValue project, coordinated by VTT, are presented in a new book published by the Springer International Publishing.

Value Networks in ManufacturingThe book: “Value Networks in Manufacturing. Sustainability and Performance Excellence” highlights innovative solutions together with methods and tools that can help manufacturing companies to excel in economic, social and environmental terms in networked business environment. The book is available from https://doi.org/10.1007/978-3-319-27799-8

Recently, research and development work that started in SustainValue, continues e.g. in “From Data to wisdom – Approaches enabling circular economy” project (also known as D2W). The main goal of D2W is the systematic identification of relevant data, creation of radically new value constellations, and the conversion of this data into wisdom that is used to pilot and implement new circular operational and business models. More information about the D2W project: http://www.vtt.fi/sites/datatowisdom.

Katri Valkokari, Teuvo Uusitalo, Pasi Valkokari

Veikko Rouhiaisen juhlahaastattelu

VTT:n pitkäaikainen turvallisuustekniikan ja riskienhallinnan tut20160401_202418_001kimusprofessori Veikko Rouhiainen jää tänä keväänä eläkkeelle. Haastoimme Veikon kertomaan pitkästä urastaan VTT:llä ja antamaan eväitä nuoremmille turvallisuustutkijoille.

Mistä kaikki sai alkunsa – miksi Tampereella alettiin tutkia turvallisuutta?

Valtio harjoitti aktiivista hajasijoituspolitiikkaa 1970-luvulla, ja Tampereelle sijoitettiin siinä rytäkässä Työsuojeluhallitus, Työterveyslaitoksen aluetoimisto ja VTT:n työsuojelutekniikan laboratorio. Myös Tampereen teknillisen korkeakoulun työsuojelutekniikan professuuri aloitti samoihin aikoihin. Itse aloitin VTT:llä 1. syyskuuta 1978, työsuojelutekniikan laboratorion ensimmäisten työntekijöiden joukossa. Jouko Suokas minut otti töihin, ja oli täällä jo muutama muukin aloittanut minua aiemmin. Olihan siinä vähän sellaista pioneerihenkeä.

Millaista tutkimus silloin aluksi oli?

Silloin tehtiin kaikki paperilla. Ei ollut Euroopan komission byrokratiaa haittaamassa tekemistä, ei Share Pointia, M2:sta, ASPAa, HAKEa, eikä Verttiä. Ei silloin ollut vielä edes Eudoraa, Totia, Word Perfectiä, eikä edes Matkamiestä. Silloin oli UKK, YYA ja EFTA. Noista ajoista on sentään vielä jäljellä VTT, KELA ja ALKO.

Entä milloin ja miksi alettiin puhua riskienhallinnasta?

Alkuun täällä puhuttiin turvallisuusanalyysistä. 1980-luvulla prosessiteollisuus otti edelläkävijän roolin ja alkoi puhua riskianalyyseistä. Myös vakuutusyhtiöt olivat jo aiemmin omaksuneet riskienhallinnan. Meillä se alkoi teknisten järjestelmien riskien arvioinnista, mutta hieman hapuilevia ne ensimmäiset kokeilut olivat. Riskienhallinnan tutkimus alkoi oikeastaan pohjoismaisena yhteistyönä. Nordforskissa tehtiin poliittinen päätös, että kun USA:ssa oli aloitettu turvallisuuden ja riskienhallinnan tutkimus, niin sellaista tarvittiin Pohjoismaissakin. Suomi sai turvallisuusanalyysin tutkimustoiminnan ehkä parhaiten käyntiin, esimerkiksi paremmin kuin Ruotsi. Pohjoismainen yhteistyö loppui kuitenkin aika äkkiä. Yhteistyötä tehdään nyt Euroopan tasolla.

Muistatko ensimmäisen tutkimushankkeesi?

Ensimmäinen hanke oli juuri Nordforskin rahoittama Scratch (Scandinavian Risk Analysis Technology). Ei se nimestään huolimatta mikään pintaraapaisu ollut, vaan suurin hanke siihen asti, budjettikin taisi olla 15 miljoonaa markkaa. Pitkin Suomea reissattiin Suokkaan Joukon kanssa kehittämässä riskianalyysin menetelmiä. Siitä hankkeesta laboratorio sai hyvän yhteispohjoismaisen startin, ja siitä on ollut hyvä jatkaa. Muita varhaisia hankkeita olivat myös kuljetinturvallisuushanke ja kirjallisuusanalyysi ydinvoimaloiden valvomoiden turvallisuudesta, josta laadittiin myös ensimmäinen VTT:n turvallisuusaiheinen raportti.

Miten riskienhallinta on Suomessa kehittynyt urasi aikana?

Kun lähes nollasta aikanaan lähdettiin, niin kaikki muutokset tuntuvat suurilta ja kaikki kasvu on voimakasta. Voisi puhua jonkinlaisesta riskienhallinnan elinkaaresta. Matkan varrella on ollut monenmoista vääntöä termeistä ja vähän sellaista kissan hännän vetoa esimerkiksi turvallisuusanalyyseistä ja riskianalyyseistä. Teknisten riskien analysoinnista työ laajeni vähitellen liiketoiminnan riskien arviointiin. Nyt puhutaan sitten jo myös mahdollisuuksien hallinnasta.

Mitä (hyvää tai huonoa) EU-tutkimusyhteistyö on tuonut riskienhallintaan?

Onhan EU-yhteistyö vienyt Suomen Eurooppaan mukaan aivan eri lailla kuin ennen EU:ta. Toisaalta samalla asiat ovat tulleet monimutkaisemmiksi. EU:ssa tohtorintutkintoja ja professuureja arvostetaan, ja varsinkin uusien ihmisten kanssa nuo tittelit auttavat heti hahmottamaan, kuka kukin on. VTT:lläkin on professuureja leikattu, mikä vähän huolestuttaa juuri tämän EU-yhteistyön kannalta. EU:ssa se on arvokas titteli.

Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi työurallasi?

Ei täällä yksi kynänkuluttaja yksin paljon aikaan saa. Kyllä tämä on tiimityötä. Onhan se hienoa, että olen saanut olla mukana riskienhallinnan kehityksessä alusta lähtien ja ehkä jollain lailla päässyt myötävaikuttamaan siihen. Ehkä yksi uran huippukohtia oli se, kun olin JRC:n Ispran yksikön evaluointipaneelissa.

Mikä työssäsi oli parasta, ja mitä olisit halunnut tehdä enemmän?

VTT on ollut mukava paikka olla töissä. Minun piti olla täällä vain pari vuotta, mutta siitä se sitten vähän venähti. VTT on ollut työnantajana positiivisempi kuin etukäteen tiesinkään. Täällä on paljon positiivisia puolia: hyvää jengiä töissä, ollaan näköalapaikalla, työllä on monenlaisia positiivisia vaikutuksia, ja työllä on muitakin tavoitteita kuin kovan taloudellisen tuloksen tekeminen ja omistajan rahapussin kartuttaminen. Mukavinta on ollut konkreettinen asioiden kehittäminen teollisuusasiakkaiden kanssa. Siinä tiesi tekevänsä jotain hyödyllistä. Mieluummin aina tekisin käytännönläheistä työtä, mutta kaikki työt on tehtävä, vaikka ne eivät niin hauskoja olisikaan.

Entä mikä oli kurjinta, ja millaisia tehtäviä yritit vältellä?

Kurjinta on ollut teorioiden kanssa pähkäily, leipäännyn siinä aika äkkiä. Ja toinen on kansainvälinen yhteistyö. Se tökki, kun minulla on aina ollut huono kielitaito.

Mitä hauskoja tai kummallisia sattumuksia sinulla tulee mieleen työuran varrelta? Mikä on jäänyt erityisesti mieleen?

Tutkimuksen alkuaikoina julkaisuprosessi oli alkujaan VTT:llä tosi hidas. Meillä oli silloin aluksi tosi innovatiivinen tiiminvetäjä, ja perustimme sitten ihan oman julkaisusarjan. Sen nimi oli Turvallisuusanalyysitiedote, ja ilmestyi se jopa englanniksikin nimellä System Safety Analysis Bulletin. Herätti se vähän ehkä pahennustakin, kun täältä Tampereelta tulee omia julkaisuja ohi virallisten kanavien vieläpä pahvikansissa. No, vähän ehkä voi joskus herättää pahennustakin, pääasia että tutkimus etenee.

Mitä suunnitelmia sinulla on eläkepäivien varalle?

Ensiksi taidan pitää vapaapäivän, minulla on vuorotteluvapaat ja isyyslomat vielä pitämättä. Sen pidemmälle ei ole tarkkoja suunnitelmia. Voisin ehkä olla puolipäiväinen metsänhoitaja, neljäsosa-aikainen kalastaja ja metsästäjä, ja loppu neljäsosa-aikainen sekatyömies. Maalla ja mökillä on aina tekemistä. Harrasteena voisi olla vaikka EU-hankkeiden evaluointi, jos EU pyytää.

Terveisesi blogin lukijoille tai VTT:llä elämäntyötäsi jatkaville tutkijoille?

Nuorena rinta kaarella maailmaa parantamaan. Maailma muuttuu ja uusia teknologioita kehitetään. Niistä nousee uusia tutkimusaiheita ja tekemistä riittää varmasti jatkossakin.

Vaikea silti käydä tarkemmin neuvomaan, kun historiasta ei voi neuvoa tulevaisuutta. VTT on hyvä työpaikka ja se kannattaa pitää sellaisena. Menestystä ja hyvää työuraa, että saatte meidät eläkeläiset elätettyä.

Veikko Rouhiainen, Mervi Murtonen

 

Pohdintaa lainsäädäntötyön riskienhallinnan kehittämisestä

Lainsäädännöllä vaikutetaan yhteiskunnan eri alojen toimintoihin oleellisesti. Lainsäädäntötyö on tarkasti vaiheistettua ja siihen osallistuu laaja joukko eri alojen asiantuntijoita tarpeen mukaan. Tästä huolimatta säädösmuutokset aiheuttavat varsin usein ennakoimattomia vaikutuksia ihmisten osto- tai muuhun käyttäytymiseen tai niillä on yllättäviä kustannusvaikutuksia joko yksilöille, yrityksille tai yhteiskunnalle, joista ei lainsäätäjillä ole ollut tietoa ennalta. Esimerkkinä tällaisesta säädöksestä voidaan mainita haja-asutusalueiden jätevesiasetus, jonka sisältöä on jouduttu muuttamaan useampaan kertaan, koska muutosten aiheuttamat vaikutukset eivät mitä ilmeisimmin ole olleet täysin päättäjien tiedossa.

Tällä hetkellä lainsäädäntötyön laadunvarmistuksessa käytetään vuonna 2007 julkaistuja säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeita. Vaikutusarvioinnin tarkoituksena on tuottaa tietoa erilaisten toteuttamisvaihtoehtojen vaikutuksista päätöksentekijöille. Hankkeita arvioidaan nykyisen ohjeistuksen mukaan neljästä eri näkökulmasta:

  1. Taloudelliset vaikutukset (kotitaloudet, yritykset, julkinen ja kansantalous)
    • Kotitalouksien asemaan
    • Yrityksiin
    • Julkiseen talouteen
    • Kansantalouteen
  2. Vaikutukset viranomaisten toimintaan
    • Viranomaisten keskinäisiin suhteisiin
    • Viranomaisten tehtäviin ja menettelytapoihin
    • Henkilöstöön ja organisaatioon
    • Hallinnollisiin menettelyihin ja kustannuksiin
  3. Ympäristövaikutukset
    • Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen
    • Maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen
    • Yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön
    • Luonnonvarojen hyödyntämiseen
    • Edellä mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin
  4. Muut yhteiskunnalliset vaikutukset
    • Vaikutukset kansalaisten asemaan ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan
    • Sosiaali- ja terveysvaikutukset
    • Vaikutukset yhdenvertaisuuteen, lapsiin ja sukupuolten tasa-arvoon
    • Vaikutukset työllisyyteen ja työelämään
    • Vaikutukset rikoksentorjuntaan ja turvallisuuteen
    • Vaikutukset aluekehitykseen
    • Vaikutukset tietoyhteiskuntaan

Vaikutusten arvioinnin apuna toimii tarkistuslista, jossa on 41 kohtaa ja niissä yhteensä yli 70 kysymystä. Arvioinnin tuloksista kirjataan hallituksen esityksen perusteluihin seuraavat asiat

  • Mitkä ovat vaikutusarvioinnin keskeiset tulokset
  • Miten arviointi on suoritettu
  • Mitä tietolähteitä arvioinnissa on käytetty
  • Miten asiantuntijoita tai sidosryhmiä on kuultu vaikutuksista
  • Mihin oletuksiin arviointi perustuu

Säädösehdotusten vaikutusten arviointityö on riskienhallintaa: Riskianalyysin tapaan arviointityössä pyritään tunnistamaan säädösmuutoksesta aiheutuvat riskit, jotta niitä voidaan hallita eri keinoin. Tavanomaisesti riskien tunnistaminen tehdään jotain soveltuvaa analyysityökalua käyttäen. Kohteesta ja analyysin tavoitteesta riippuen voidaan käyttää esim. vika-vaikutusanalyysia tai poikkeamatarkastelua. Kaikkien analysointimenetelmien taustalla on tietynlainen runko, eli kohteen jaottelu joko teknisiin osiin tai toiminnallisuuksiin. Säädösehdotusten arviointityön runkona toimii edellä mainittu tarkistuslista.

Sinänsä varsin kattavan säädösehdotusten vaikutusten arviointimenettelyn heikkoutena näen nimenomaan rungon rakenteen. Neljä päänäkökulmaa kattavat varmasti suurimman osan vaikutuksista, mutta kaipaisiko menettely jatkokehittämistä? Pitäisikö esimerkiksi vaikutusten arvioinnissa olla enemmän mahdollisuuksia rakentaa tarkastelun runko tarpeen ja kohteen mukaan? Säädösten vaikutuksia arvioitaessa ei olla tekemisissä suoraviivaisten toiminta- tai tuotantoprosessien kanssa, mutta siitä huolimatta säädösmuutoksesta olisi tehtävissä kuvaus, jossa muutoksen vaikutusalueella olevat toimijat ja toiminnot olisi listattu vaikutusten arviointia varten. Kuvausta runkona hyödyntäen vaikutusten arviointi ja nimenomaan kielteisten vaikutusten tunnistaminen olisi aiempaa fokusoidumpaa, jolloin lainsäädännön muutosten vaikutukset ja niistä aiheutuvat kustannukset olisivat varmemmin tiedossa.

Säädösehdotusten perusteellisempi analysointi vie luonnollisesti jonkin verran aikaa ja resursseja. Koska muutosten vaikutukset ovat kuitenkin usein hyvin laajamittaisia, lisäpanostus muutoksen aiheuttamien riskien tunnistamiseen säädöksen valmisteluvaiheessa on hyvin perusteltavissa. Tunnistamatta jäänyt säädösmuutoksen vaikutus voi aiheuttaa huomattavia ongelmia ja nopeita korjaavia toimenpiteitä uusien säädösmuutosten muodossa, joiden riskien tunnistaminen voi edelleen jäädä vähäiseksi. Yhteiskunnan resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi säädösmuutosten vaikutusten arviointiin kannattaisi siis panostaa enemmän.

Tero Välisalo

Einstein vai Picasso – Pitäisikö riskinarvioinnin olla tiedettä vai taidetta?

”Nuorilla miehillä on suurin riski joutua työtapaturmaan” – näin otsikoi Tilastokeskus vuonna 2009. Toteamus perustui siihen, että vuonna 2007 alle 25-vuotiaille miehille sattui vakavia työtapaturmia suhteellisesti noin 20% enemmän kuin miehille keskimäärin ja noin 220% enemmän kuin samanikäisille naisille. Tämä on vallitseva ”tieteellinen” lähestymistapa riskinarviointiin: määritellään mahdollisen tapahtuman vakavuus (tässä vakava tapaturma) sekä todennäköisyys, ja riski on näiden yhdistelmä. Todennäköisyysarvio perustuu sattuneiden tapausten määrään, joka tässä tapauksessa on nuorilla miehillä 4500 työtapaturmaa 100 000 palkansaajaa kohden. Tieteellisyys tähän tulee tapaustiedoista, tilastotieteestä ja järjestelmällisestä menettelystä. Mutta onko tämä koko totuus riskistä ja sen arvioinnista?

einsteinpicasso

[kuvat manipuloitu]

Teollisuudessa riskinarviointi tehdään useimmiten asiantuntija-arvioina ja ryhmätyönä. Asiantuntijoiden todennäköisyysarviot kyllä perustuvat saatavilla olevaan tietoon siitä, mitä aiemmin on tapahtunut, mutta usein aiempia vastaavia tapahtumia on niin vähän, että mitään tilastollisesti pätevää johtopäätöstä ei niiden perusteella voida tehdä. Haasteena onkin se, kuinka varmaan tietoon riskin arviointi perustuu. Jos esimerkiksi emme tiedä jotain aiemmin tapahtuneen, tarkoittaako se sitä, että tapahtuma on epätodennäköinen vai sitä, että tietomme asiasta on puutteellinen? Riskissä ei siis ole kyse pelkästään tietyn tapahtuman todennäköisyydestä, vaan siitä, kuinka varmaa tietoa meillä asiasta on. Onkin esitetty, että riskinarvioissa todennäköisyydet esitettäisiin ehdollisena suhteessa siihen, kuinka vahvaan tietoon arvio perustuu. Käytännössä tapahtumaan liittyvä epävarmuus – ja siten myös riski – on sitä suurempi, mitä vähemmän siitä tiedetään.

Tiedon puutteeseen voi olla monia muitakin syitä sen lisäksi, että tapahtumia ei vain yksinkertaisesti ole sattunut. Tieto ei välttämättä ole saavuttanut arvioijaa, kaikkia tapahtumia ei haluta käsitellä tai katsota tarpeelliseksi tuoda julki. Arvion tekijöiden tiedot ja dokumentit arvioinnin kohteesta eivät myöskään aina vastaa nykyhetken todellisuutta. Epävarmuutta aiheuttavat myös psykologiset tekijät, jotka vääristävät myös asiantuntijoiden arvioita. Esimerkiksi ihmisellä on taipumus uskoa, että ilmiöitä, joista hänellä ei ole tietoa, ei ole olemassa. Näin esimerkiksi asiantuntijalla voi olla vaikeuksia nähdä ja hyväksyä oman asiantuntemuksensa ulkopuolisia asioita. Ihmisillä on myös taipumus yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Näin merkittäviksi muodostuvia tekijöitä saatetaan jättää pois. Ihminen oma tuntemus tietämyksensä hyvyydestä ei useinkaan vastaa todellisuutta. Arvionsa ihmiset ankkuroivat eri tavoin. Näin esimerkiksi toiset ihmiset antavat systemaattisesti korkeampia arvosanoja kuin toiset. Ja vastaavasti saman arviointitehtävän erilainen muotoilu vaikuttaa saatuihin arvioihin. Erilaisia riskejä tarkastellaan myös yleensä erillään, eikä niiden vaikutuksia toisiinsa tai yhteisvaikutuksia tarkastella.

Sekä tiedon kattavuuden vuoksi että arvioiden varmistamiseksi arviointi tehdään yleensä ryhmätyönä. Mutta ryhmätyöhönkin liittyvät omat haasteensa: ymmärrettävä kommunikointi, rakentava vuorovaikutus, luottamuksen saavuttaminen ja yhdenvertaisuus työskentelyssä eivät välttämättä aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Vallitseva ryhmätöihin perustuva riskinarviointikäytäntö on vuosien varrella kuitenkin osoittautunut käyttökelpoiseksi tunnettujen riskien arvioinnissa. Edellä mainitut haasteet on silti syytä ottaa huomioon, kun arvioidaan laadittujen riskiarvioiden varmuutta ja mietitään nykyisten käytäntöjen parantamista.

Vallitsevassa riskinarviointikäytännössä on myös perustavanlaatuisempia rajoitteita: tapahtumatietoon ja -kokemukseen perustuva arviointi puree huonosti nouseviin riskeihin. Kompleksisissa järjestelmissä ei pystytä määrittämään selkeitä syy-seuraus-ketjuja eikä kyetä tunnistamaan kaikkia mahdollisia dominovaikutuksia.  Uusista teknologioista on niitä kehittävillä yrityksillä kyllä tietoa, mutta tätä ei välttämättä saada käyttäjän tai viranomaisen riskinarvioinnin tueksi. Hitaasti kehittyviä riskejä on vaikea tunnistaa ja arvioida. Nousevilla riskeillä on vielä varsin pieni rooli riskinarvioinnin koko kentällä, mutta kilpailun kiristyessä tavoitellaan äärirajoja moneen suuntaan, kehitysvauhti kasvaa ja marginaalit pienenevät. Tämä nostaa pintaan jatkuvasti enemmän myös nousevia riskejä.

Sekä tunnettujen että nousevien riskien osalta riskinarvioinnin parantamiseksi on esitetty ehdotuksia: Erilaisia riskejä pitäisi tarkastella integroidummin: millaisia yhteisvaikutuksia niillä on ja miten ne vaikuttavat toisiinsa. Riskiarvioiden pohjana käytettävää tietoa pitäisi koota laajemmin ja monipuolisemmin, ja myös vaiettu ja hiljainen kokemusperäinen tieto pitäisi saadaa käyttöön. Maallikkotieto voi tukea asiantuntijatietoa, kun sitä osataan oikein koota ja hyödyntää. Erityisesti kohdekohtaisen paikallistiedon lisäämistä peräänkuulutetaan. Kaiken kaikkiaan nähdään tarpeelliseksi laajentaa riskinarviointiin osallistuvien ihmisten piiriä. Painotetaan riskikulttuurin rakentamista: riskitietoisuutta kaikessa mitä tehdään eli päivittäistä jatkuvaa riskinarviointia. Erityisesti nousevien riskien tunnistamiseen ja arviointiin kaivataan myös luovuutta, mielikuvitusta ja intuitiota sekä uusia menetelmiä, joilla näitä pystytään riittävän luotettavasti hyödyntämään.

Kannattaa myös varautua siihen, että kaikkia riskejä ei pystytä ennakkoon tunnistamaan ja arvioimaan. Riskinarviointiin kuuluu myös sen pohtiminen, mitkä ovat tietomme ja arviointikykymme rajat ja paljonko jää niiden ulkopuolelle. Tässä kuvaan astuu varovaisuusperiaate: mitä vähemmän tiedämme, sitä paremmin pitää varautua.

Onko siis riskinarviointi tiedettä vai taidetta? Perinteisessä mielessä se ei useinkaan ole tiedettä siten, että arviot voitaisiin aina perustaa vankkaan todistusaineistoon ja faktaan. Riskinarvioinnissa on taiteen tekemisen tavoin oma merkittävä osuutensa luovuudella, mielikuvituksella ja intuitiolla. Toisaalta myös Einsteinin väitetään sanoneen että ”mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”. Ja vastaavasti Picasso on lausunut, että ”taide on valhe joka auttaa meitä näkemään totuuden”. Riskinarviointi auttaa meitä omalla tavallaan tulkitsemaan todellisuutta kuten tiede ja taide. ”Totuutta riskistä ei ole olemassa” on alan guru Terje Aven todennut. Tällä hän tarkoitti sitä, että riskinarviointiin sisältyy aina epävarmuuksia, tulkintoja ja oletuksia. Tässä todellisuudessa me riskejämme hallitsemme.

Jouko Heikkilä

Tämä kirjoitus perustuu alla lueteltuihin lähteisiin ja on osa VTT:n ReRisk-tutkimushanketta. Hanketta ovat rahoittaneet Työsuojelurahasto, VTT ja osallistuvat yritykset.

Lähteet

Aven, T. 2016. What is risk? Foundations in Risk assessments and management. ESRA Webinar 17.3.2016

Bolsover, A. 2014. Real-Time Risk Assessment and Decision Support. Process Safety Progress (Vol.34, No.2)

CRO Forum 2014. Pushing the limits – Managing risk in a faster, taller, bigger world. Emerging Risk Initiative – Position Paper. CRO Forum

Flage, R. & Aven, T. 2015. Emerging risk – Conceptual definition and a relation to black swan type of events. Reliability Engineering and System Safety 144 (2015) 61–67.

Girgin, S. & Krausmann E. 2013. RAPID-N: Rapid natech risk assessment and mapping framework. Journal of Loss Prevention in the Process Industries 26, 949-960

Hardy, C. & Maguire, S. 2016. Organizing risk: Discourse, power, and “riskification”.  Academy of Management Review, Vol. 41, No. 1, 80–108.http://dx.doi.org/10.5465/amr.2013.0106

Lyon, B.K. & Popov, G. 2016. The Art of Assessing Risk. ProfessionalSafety. MARCH 2016

Molarius, R. 2016. Uusien tekniikoiden riskien ennakointi. Viranomaisyhteistyö rakennetun ympäristön riskien tunnistamiseksi. Akateeminen väitöskirja. Espoo. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. 169 s. + liitt. 39 s. (VTT Science 120). ISBN 978-951-38-8381-2. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-38-8381-2

Naderpour, M., Lu, J. & Zhang, G. 2015. A human-system interface risk assessment method based on mental Models. Safety Science 79, 286–297

Reidy, D. 2015. Risk Management Methodologies. World Class Unmasked. An Insurance and Risk Management Blog. Henderson Insurance. http://info.hendersoninsurance.ca/blog/risk-management-methodologies . 17.2.2016

Schachter, B. 2015 Emerging risk is not risk in the usual sense, and that matters for how we should discuss, evaluate and respond to it. http://belranto.tumblr.com/post/121441770910/emerging-risk-is-not-risk-in-the-usual-sense-and 17.2.2016

Stanojevic, P., Orlic, B., Misita, M., Tatalovic, N. & Lenkey, G.B. 2013. Online monitoring and assessment of emerging risk in conventional industrial plants: possible way to implement integrated risk management approach and KPI’s, Journal of Risk Research, 16:3-4, 501-512, DOI: 10.1080/13669877.2012.729531

Tilastokeskus. 2009. Nuorilla miehillä on suurin riski joutua työtapaturmaan.  http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-09-30_006.html?s=0 luettu 17.3.2016.

Viranomaisten yhteistoiminnan kehittäminen riskienhallinnassa

Vuonna 2003 Ortwin Renn, Stuttgartin yliopiston ympäristösosiologian ja teknologian arvioinnin professori, jakoi riskienhallinnan neljään eri tasoon [i].

Yksinkertaisimmillaan riskienhallinnassa puhutaan rutiininomaisesta toiminnasta, jolla on tarkasti määritelty kohde ja selkeä menettelytapa riskien tunnistamiseksi, arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Käytännössä tällaista riskienhallintaa tapahtuu esimerkiksi koneiden riskien arvioinnissa tai prosessiriskien arvioinnissa. Riskienhallinnan menettelyt ovat yksinkertaisia – tunnista vaarat ja poista tai hallitse ne – mutta niiden laiminlyönti voi yhä aiheuttaa vakavia onnettomuuksia. Esimerkiksi vuonna 2001 Toulosessa Ranskassa ammoniumnitraatti-tehtaassa sattunut räjähdys aiheutti 30 ihmisen kuoleman ja 2500 ihmisen vahingoittumisen, joista suurin osa asui tehtaan lähiympäristössä. Tällä ensimmäisellä riskienhallinnan tasolla riskianalyysien tulokset yleensä hyväksytään, ja riskejä pyritään hallitsemaan analyysien tulosten mukaisesti.

Toisena riskienhallinnan tasona Renn pitää ns. kompleksisten riskien hallintaa. Tällä tasolla ollaan silloin kun kohteeseen liittyy monenlaisia riskejä, tai monentyyppisiä seurauksia. Näin tapahtuu silloin, kun ei enää ole mahdollista kohtuullisin kustannuksin estää riskin toteutumista ja katse täytyy siirtää itse onnettomuuskohteesta sen seurausten mahdollisiin vaikutuksiin, tai kun yhteen kohteeseen kohdistuu useita riskejä. Tällöin riskien hallitsemisen tukena tarvitaan erilaisia asiantuntijoita, jotka mallintavat ja analysoivat riskien seurauksia eri näkökulmista. Jo tällä tasolla riskienhallintaan kohdistuu enemmän kiistoja. Niitä aiheutuu lähinnä menettelytavoista; onko käytetty oikeaa mallia, laskentatapaa, ovatko lähtötiedot oikeita yms. Tällaista riskienhallintaa tehdään esimerkiksi ympäristöriskien yhteydessä.

Kolmas Rennin kuvaama taso on ns. epävarmuuden taso, jossa riskiä tarkastellaan useiden eri toimijoiden kannalta. Riski voi olla toiselle toimijalle mahdollisuus, toiselle uhka. Riski on siis suhteellinen ja jotta riskienhallinta onnistuisi, tarvitaan erilaisten riskien keskinäistä tasapainottamista. Eri toimijat tekevät omia riskinarviointejaan niin talouden, ympäristön, työterveyden tai esimerkiksi imagon kannalta, ja saavat riskille eri merkityksiä. Ristiriitoja aiheutuu toimijoiden välillä sekä menettelytavoista että niiden tulosten tulkinnasta. Riskinhallinta pysyy tällä tasolla vielä eri toimijoiden välisenä, ja yhteisiin näkemyksiin on mahdollista päästä yhteistyöllä ja erilaisia arvoja punnitsemalla. Yhteistyön organisoijaksi tarvitaan poikkitieteellisyyttä ja yhteiskunnan tasolla yleensä viranomaisia.

Neljännestä riskienhallinnan tasosta Renn puhuu käsitteellä ”monitulkintainen riskienhallinta”. Käsiteltävät ongelmat muodostuvat isoista vyyhdeistä, joissa oikea ja väärä menettävät merkityksensä. Erilaisten yhteiskunnan järjestelmien keskinäisriippuvuus, ja niiden sekä eri toimijoiden ja kansalaisten suhteiden monimutkaisuus vie riskien ymmärtämisen ja kokonaisuuksien hallinnan kansalaisen osaamisen ulottumattomiin. Kansalaisilla on kuitenkin merkittävää tietoa oman osaamisalueensa kautta tarkasteltavista kohteista, jota tulisi voida hyödyntää. Tässä tilanteessa riskien hallitsemiseen tarvitaan osallistavia menetelmiä, joissa kaikilla asianosaisilla on mahdollisuus tuoda omat näkemyksensä esiin. Riskien erilaisia merkityksiä nostetaan esiin ja niistä käydään kauppaa kaikille hyväksyttävän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tässä tilanteessa viestinnän rooli on merkittävä.

Renn ei puhu mitään siitä, miten riskejä hallitaan siinä tilanteessa, jos neljännen tason riskien hallinta ei enää tuota tulosta. Siitä vaiheesta, kun riskeistä keskustellaan pelkästään tunnetasolla ja mielikuvien perusteella – kun ei-minun-takapihalleni-ilmiö (NIMBY, Not in my backyard) muuttuu BANANA-ilmiöksi: älä rakenna mitään missään kenenkään lähistöllä (Build absolutely nothing anywhere near anyone). Vaikka edellisten neljän tason menettelytavoilla voitaisiin hallita riskejä, siihen ei uskota tai luoteta – tietoa ja osaamista siis on, mutta luottamusta ei. Tässä vaiheessa riskejä yritetään hallita huutoäänestyksellä ja propagandaviestinnällä joidenkin tahojen intressien suuntaisesti. Maailmalla on jo viitteitä tämänkaltaisten ilmiöiden lisääntymisestä; asiat jotka olisi hoidettavissa 1 – 4 tason riskienhallinnan menettelyin riistäytyvät käsistä.

Suomalaista yhteiskuntaa rakennettiin 1900-luvun lopussa hyvin vahvasti tietopohjaisesti, mikä näkyi esimerkiksi insinööritieteiden vahvana aikana. Samalla luotiin koulutusjärjestelmä, joka on maailmanluokassa korkealla tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaiset ja etenkin nuoret ovat osaavia ja kantaaottavia, ja heillä on korkea arvostus osaamiseen ja koulutukseen, mikä toivoakseni kohdistuu myös eri alojen osaamisiin. Meidän osaavat kansalaisemme odottavat, että yhteiskunta hoitaa luotettavasti tehtävänsä. Nämä odotukset kohdistuvat etenkin viranomaisten toimintaan ja sen tuloksellisuuteen. Ei voi olla kenenkään etu, jos viranomaiset eivät kykene yhteistoimintaan ja sen seurauksena valittavat toistensa päätöksistä oikeusportaisiin; yhden viranomaisen päätöstä ruoditaan vähintään kolmen viranomaisen toimin.

Väitöskirjani avulla pyrin osaltani vaikuttamaan siihen, että yhteiskunnan riskienhallinta voidaan hoitaa Rennin esittämien tasojen avulla. Meillä onvahva perusta ensimmäisen ja toisen tason riskienhallinnalle yritysmaailmassa, mutta kolmannen tason toimintaa, joka on vahvasti viranomaisvetoista, vasta harjoitellaan. Lisäksi kansalaisten keskuudesta nousee tarpeita ja vaatimuksia neljännen tason riskienhallinnan menettelyille.

Alueiden riskien tunnistaminen_Kuva

Riskien tunnistamisen kokonaiskuvan luominen. (Molarius R. 2016. Uusien tekniikoiden riskien ennakointi – Viranomaisyhteistyö rakennetun ympäristön riskien tunnistamiseksi. VTT Science 120.)

Viranomaisten yhteistoiminta riskienhallinnassa ei vaadi välttämättä uusia resursseja, mutta se vaatii yhteistä tahtotilaa. Tämän tahtotilan löytäminen on tärkeää, sillä näyttää siltä, että yhteiskunnassa siirrytään yhä enemmän kolmannen ja neljännen tason riskienhallintaan, ja niistä molemmista vetovastuussa ovat viranomaiset, halusivat tai eivät. Kolmannen tason riskienhallinta edellyttää viranomaisten yhteistä näkemystä riskeistä, ja yhteisesti löydettyjä ratkaisuja niiden hallitsemiseksi ilman keskinäisiä valituskierteitä. Jos sitä ei saada toimimaan laadukkaasti, yhä useampi riskejä sisältävä asia siirtyy neljännellä tasolla ratkaistavaksi. Tällöin riskeistä ja niiden hallinnasta päättävät kansalaiset osallistavien menettelyiden kautta, ja niidenkin vetovastuu on viranomaisilla. Mitä tehokkaammin hoidetaan kolmannen tason riskien hallinta, sitä vähemmän tarvitaan resursseja neljännen tason tehtävään.

Riitta Molarius

[i] Renn, Ortwin. “The challenge of integrating deliberation and expertise – Participation and Discourse in Risk Management.” Risk analysis and society: An interdisciplinary characterisation of the field (2004): 289-366.

 

How to measure impact

We are currently carrying out a research project that aims to advance companies’ ability to create value and to provide decision models and tools to evaluate investments and to assess uncertainty and risk. MittaMerkki project will provide a methodological framework and practical tools for integrating wider value creation perspective into the investment decision-making. Investments should be evaluated, selected and prioritized not only in terms of money but also with regard to sustainability, safety, quality, social acceptability and other typically intangible criteria. This blog will feature a series of texts from the project team. In this first text I will focus on the topic of impact investment and impact measurement.

Impact assessment models

In recent years there has been an increasing interest towards impact investments. These impactare “investments made into companies, organizations, and funds with the intention to generate social and environmental impact alongside a financial return” [i].

In order to demonstrate economic, environmental and social results of these investments impact measurement needs to be carefully planned and applied. Several frameworks have been developed to assist in planning the impact measurement for impact investment projects. These are e.g. IRIS, Outcomes matrix, HIPSO, and European Venture Philanthropy Association (EVPA).

Key factors for successful impact measurement are [ii]:

  1. Set goals. Define the desired impact of the investments.
  2. Develop framework and select metrics. Determine metrics to be used for assessing the performance of the investments.
  3. Collect and store data. Capture and store data in a timely and organized fashion.
  4. Validate data. Ensure sufficient quality of the data.
  5. Analyse data. Review and analyse the data for insights.
  6. Report data. Share progress with key stakeholders.
  7. Make data-driven investment management decisions. Assess stakeholder feedback, address recommendations and make the necessary changes.

Impact can be evaluated using the logic model approach. This divides the factors to be assessed into inputs, activities, outputs, outcomes and impact.

  • Inputs are the resources needed for the project.
  • Activities are the processes, tools, events, technology, and actions related to the project implementation.
  • Outputs are the direct results of the project.
  • Outcomes are the benefits or changes for participants resulting from the project outputs.
  • Impact is the long term change and consequences of the project.

A guide for logic model development is available from the W.K. Kellogg Foundation website http://goo.gl/LfgfZI.

Social Impact Investment Taskforce has developed an Impact Value Chain model. Impact measures can be divided into qualitative, quantitative and financial. The following table provides some examples of these different types of measures[ii].

Input Activity Output Outcome Impact
Qualitative Description of inputs Description of activity Description of outputs Case studies describing outcomes Qualitative evaluation of impact
Quantitative Volume of non-financial inputs Volume of activity delivered Numbers of outputs delivered Outcomes measured using quantitative indicators Impact measured using robust measurement framework
Financial Financial value of incoming resources Cost of activity Cost per output Cost per outcome; societal financial value of outcome Societal financial value of impact

An interesting approach for impact measurement has been developed by Acumen. This is an organisation that invests in businesses whose products and services are enabling the poor to transform their lives. They have developed an approach based on lean data. Lean data uses low cost-technology to communicate directly with end customers, generating high-quality data both quickly and efficiently [iii]. The approach involves two main elements [iv]:

  • A shift in mindset away from reporting and compliance and toward creating value for a company and its customers.
  • The use of methods and technologies for data collection that emphasize efficiency and rapid response while still achieving a sufficient degree of rigor.

More information from the experiences on using mobile data for impact measurement is available from Acumen’s website.

Next steps

In the MittaMerkki project we are currently working with a Finnish start-up to develop impact assessment framework for their impact investment projects. The main elements for the impact assessment framework will be:

  1. Setting objectives for the investment project.
  2. Identification of the key stakeholders.
  3. Planning activities, resources and funding.
  4. Qualitative, quantitative and financial assessment of outputs, outcomes and impacts.
  5. Reporting the results.

The aim is to develop such a model that could be easily integrated into a web based platform to facilitate agile data collection and analysis. In addition, the model should integrate existing impact assessment frameworks to enable use of these when defining the impact indicators for a project.

Further reading

Several reports have been recently published on the topic.

  1. OECD 2015. Social Impact Investment. Building evidence base
  2. Social Impact Investment Taskforce 2014. Impact Investment: The Invisible Heart of Markets. Harnessing the power of entrepreneurship, innovation and capital for public good.
  3. Purpose Capital 2013. Guidebook for Impact Investors: Impact Measurement
  4. JP Morgan 2015. Impact assessment in practice.
  5. Social Impact Investment Taskforce 2014. Measuring Impact.


[i]
What You Need to Know About Impact Investing https://goo.gl/Gey1v8

[ii] Social Impact Investment Taskforce 2014. Measuring Impact. http://goo.gl/8KhRge

[iii] Acumen 2015. Innovations in Impact Measurement. http://goo.gl/799zmr

[iv] Acumen 2015. The Lean Data Field Guide. http://goo.gl/2e1fnp

Teuvo Uusitalo