VTT ProperScan® tarjoama tuotantolaitoksen eliniän hallintaan

Onko prosessi ollut käynnissä jo vuosia, mutta kunnossapidon tietojärjestelmä ei riittävästi tue kriittisten komponenttien vikaantumisiin liittyvien riskien hallintaa? Tai onko jo toteutunut käyttökeskeytykseen johtanut laitevaurio, jonka juurisyyhyn pitää päästä kiinni, jotta vastaava tilanne ei enää toistuisi?

Teollisuusprosessin turvallisen ja häiriöttömän toiminnan ja siten eliniän aikaisten tuottojen varmistamiseksi VTT on koonnut ProperScan® palvelutarjoaman. Se yhdistää VTT:n vahvoja osaamisia, kuten riskienhallinnan, data-analytiikan, materiaalituntemuksen ja kokemuksen teollisuuslaitosten komponenttien eliniän määrittämisestä. Palvelutarjoama sisältää osaamista teollisuuden hyödynnettäväksi sekä riskien ennaltaehkäisyssä että selvitettäessä ei-toivottujen tapahtumien syitä, jotta löydetään keinot estää niiden toistuminen. ProperScan® tarjoaman palvelut ovat hyödynnettävissä kaikilla teollisuuslaitoksen hierarkiatasoilla, lähtien ylimmältä järjestelmätasolta kohti yksittäisten komponenttien tarkastelua.

Teollisuusjärjestelmää kokonaisuutena katsovan kriittisyystarkastelun ja riskiperusteisen tarkastelun (RBI) perusteella on prosessista tunnistettavissa kriittiset kohteet, joihin hallinta- ja kehitystoimet kannattaa ensisijaisesti kohdistaa. Jos esimerkiksi keskeinen hallintakeino on kunnossapito-ohjelman kehittäminen, tukee ohjelman katselmointi kustannustehokkaan, tuotantotehokkuuden hallintaa tukevan kunnossapidon järjestämistä. Skenaariotyökalu on puolestaan käyttökelpoinen kun investointi- tai muiden kehitystoimenpidevaihtoehtojen väliltä halutan valita kuhunkin liiketoimintatilanteeseen optimaalisin vaihtoehto. Näin siis tuetaan niiden toimenpiteiden tunnistamista, joihin kannattaa satsata.

properscan

Käyttö- ja kunnossapitotilanteiden kuvaamisessa ja parhaiden operointikäytäntöjen määrittämisessä hyödynnetään data-analytiikkaa. Sen avulla eri tuotantojärjestelmistä kerätty data käännetään tietämykseksi, jota voidaan hyödyntää vaikkapa energiakäytön tehostamisessa. Laaja hyöty datasta on saavutettavissa kun sitä pystytään hyödyntämään koko organisaation oppimisessa.

Komponenttitasolla ProperScan® tarjoaa testaus- ja asiantuntijapalveluita komponentin jäljellä olevan eliniän arviointiin, oikeanlaisten materiaalien valitsemiseen vaativiin prosessiolosuhteisiin tai ymmärtämystä materiaalien vaurioitumismekanismeista. Näin ProperScan® hyödyntäminen on oiva mahdollisuus lisätä prosessin käyttöikää turvallisesti sekä saada varmuus nykyisten komponenttien tai materiaalien kestävyydestä vaikkapa prosessimuutosten yhteydessä.

Lue lisää VTT ProperScan® palveluista http://www.vttresearch.com/properscan

Pasi Valkokari, Susanna Kunttu ja Tero Välisalo

Veikko Rouhiaisen juhlahaastattelu

VTT:n pitkäaikainen turvallisuustekniikan ja riskienhallinnan tut20160401_202418_001kimusprofessori Veikko Rouhiainen jää tänä keväänä eläkkeelle. Haastoimme Veikon kertomaan pitkästä urastaan VTT:llä ja antamaan eväitä nuoremmille turvallisuustutkijoille.

Mistä kaikki sai alkunsa – miksi Tampereella alettiin tutkia turvallisuutta?

Valtio harjoitti aktiivista hajasijoituspolitiikkaa 1970-luvulla, ja Tampereelle sijoitettiin siinä rytäkässä Työsuojeluhallitus, Työterveyslaitoksen aluetoimisto ja VTT:n työsuojelutekniikan laboratorio. Myös Tampereen teknillisen korkeakoulun työsuojelutekniikan professuuri aloitti samoihin aikoihin. Itse aloitin VTT:llä 1. syyskuuta 1978, työsuojelutekniikan laboratorion ensimmäisten työntekijöiden joukossa. Jouko Suokas minut otti töihin, ja oli täällä jo muutama muukin aloittanut minua aiemmin. Olihan siinä vähän sellaista pioneerihenkeä.

Millaista tutkimus silloin aluksi oli?

Silloin tehtiin kaikki paperilla. Ei ollut Euroopan komission byrokratiaa haittaamassa tekemistä, ei Share Pointia, M2:sta, ASPAa, HAKEa, eikä Verttiä. Ei silloin ollut vielä edes Eudoraa, Totia, Word Perfectiä, eikä edes Matkamiestä. Silloin oli UKK, YYA ja EFTA. Noista ajoista on sentään vielä jäljellä VTT, KELA ja ALKO.

Entä milloin ja miksi alettiin puhua riskienhallinnasta?

Alkuun täällä puhuttiin turvallisuusanalyysistä. 1980-luvulla prosessiteollisuus otti edelläkävijän roolin ja alkoi puhua riskianalyyseistä. Myös vakuutusyhtiöt olivat jo aiemmin omaksuneet riskienhallinnan. Meillä se alkoi teknisten järjestelmien riskien arvioinnista, mutta hieman hapuilevia ne ensimmäiset kokeilut olivat. Riskienhallinnan tutkimus alkoi oikeastaan pohjoismaisena yhteistyönä. Nordforskissa tehtiin poliittinen päätös, että kun USA:ssa oli aloitettu turvallisuuden ja riskienhallinnan tutkimus, niin sellaista tarvittiin Pohjoismaissakin. Suomi sai turvallisuusanalyysin tutkimustoiminnan ehkä parhaiten käyntiin, esimerkiksi paremmin kuin Ruotsi. Pohjoismainen yhteistyö loppui kuitenkin aika äkkiä. Yhteistyötä tehdään nyt Euroopan tasolla.

Muistatko ensimmäisen tutkimushankkeesi?

Ensimmäinen hanke oli juuri Nordforskin rahoittama Scratch (Scandinavian Risk Analysis Technology). Ei se nimestään huolimatta mikään pintaraapaisu ollut, vaan suurin hanke siihen asti, budjettikin taisi olla 15 miljoonaa markkaa. Pitkin Suomea reissattiin Suokkaan Joukon kanssa kehittämässä riskianalyysin menetelmiä. Siitä hankkeesta laboratorio sai hyvän yhteispohjoismaisen startin, ja siitä on ollut hyvä jatkaa. Muita varhaisia hankkeita olivat myös kuljetinturvallisuushanke ja kirjallisuusanalyysi ydinvoimaloiden valvomoiden turvallisuudesta, josta laadittiin myös ensimmäinen VTT:n turvallisuusaiheinen raportti.

Miten riskienhallinta on Suomessa kehittynyt urasi aikana?

Kun lähes nollasta aikanaan lähdettiin, niin kaikki muutokset tuntuvat suurilta ja kaikki kasvu on voimakasta. Voisi puhua jonkinlaisesta riskienhallinnan elinkaaresta. Matkan varrella on ollut monenmoista vääntöä termeistä ja vähän sellaista kissan hännän vetoa esimerkiksi turvallisuusanalyyseistä ja riskianalyyseistä. Teknisten riskien analysoinnista työ laajeni vähitellen liiketoiminnan riskien arviointiin. Nyt puhutaan sitten jo myös mahdollisuuksien hallinnasta.

Mitä (hyvää tai huonoa) EU-tutkimusyhteistyö on tuonut riskienhallintaan?

Onhan EU-yhteistyö vienyt Suomen Eurooppaan mukaan aivan eri lailla kuin ennen EU:ta. Toisaalta samalla asiat ovat tulleet monimutkaisemmiksi. EU:ssa tohtorintutkintoja ja professuureja arvostetaan, ja varsinkin uusien ihmisten kanssa nuo tittelit auttavat heti hahmottamaan, kuka kukin on. VTT:lläkin on professuureja leikattu, mikä vähän huolestuttaa juuri tämän EU-yhteistyön kannalta. EU:ssa se on arvokas titteli.

Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi työurallasi?

Ei täällä yksi kynänkuluttaja yksin paljon aikaan saa. Kyllä tämä on tiimityötä. Onhan se hienoa, että olen saanut olla mukana riskienhallinnan kehityksessä alusta lähtien ja ehkä jollain lailla päässyt myötävaikuttamaan siihen. Ehkä yksi uran huippukohtia oli se, kun olin JRC:n Ispran yksikön evaluointipaneelissa.

Mikä työssäsi oli parasta, ja mitä olisit halunnut tehdä enemmän?

VTT on ollut mukava paikka olla töissä. Minun piti olla täällä vain pari vuotta, mutta siitä se sitten vähän venähti. VTT on ollut työnantajana positiivisempi kuin etukäteen tiesinkään. Täällä on paljon positiivisia puolia: hyvää jengiä töissä, ollaan näköalapaikalla, työllä on monenlaisia positiivisia vaikutuksia, ja työllä on muitakin tavoitteita kuin kovan taloudellisen tuloksen tekeminen ja omistajan rahapussin kartuttaminen. Mukavinta on ollut konkreettinen asioiden kehittäminen teollisuusasiakkaiden kanssa. Siinä tiesi tekevänsä jotain hyödyllistä. Mieluummin aina tekisin käytännönläheistä työtä, mutta kaikki työt on tehtävä, vaikka ne eivät niin hauskoja olisikaan.

Entä mikä oli kurjinta, ja millaisia tehtäviä yritit vältellä?

Kurjinta on ollut teorioiden kanssa pähkäily, leipäännyn siinä aika äkkiä. Ja toinen on kansainvälinen yhteistyö. Se tökki, kun minulla on aina ollut huono kielitaito.

Mitä hauskoja tai kummallisia sattumuksia sinulla tulee mieleen työuran varrelta? Mikä on jäänyt erityisesti mieleen?

Tutkimuksen alkuaikoina julkaisuprosessi oli alkujaan VTT:llä tosi hidas. Meillä oli silloin aluksi tosi innovatiivinen tiiminvetäjä, ja perustimme sitten ihan oman julkaisusarjan. Sen nimi oli Turvallisuusanalyysitiedote, ja ilmestyi se jopa englanniksikin nimellä System Safety Analysis Bulletin. Herätti se vähän ehkä pahennustakin, kun täältä Tampereelta tulee omia julkaisuja ohi virallisten kanavien vieläpä pahvikansissa. No, vähän ehkä voi joskus herättää pahennustakin, pääasia että tutkimus etenee.

Mitä suunnitelmia sinulla on eläkepäivien varalle?

Ensiksi taidan pitää vapaapäivän, minulla on vuorotteluvapaat ja isyyslomat vielä pitämättä. Sen pidemmälle ei ole tarkkoja suunnitelmia. Voisin ehkä olla puolipäiväinen metsänhoitaja, neljäsosa-aikainen kalastaja ja metsästäjä, ja loppu neljäsosa-aikainen sekatyömies. Maalla ja mökillä on aina tekemistä. Harrasteena voisi olla vaikka EU-hankkeiden evaluointi, jos EU pyytää.

Terveisesi blogin lukijoille tai VTT:llä elämäntyötäsi jatkaville tutkijoille?

Nuorena rinta kaarella maailmaa parantamaan. Maailma muuttuu ja uusia teknologioita kehitetään. Niistä nousee uusia tutkimusaiheita ja tekemistä riittää varmasti jatkossakin.

Vaikea silti käydä tarkemmin neuvomaan, kun historiasta ei voi neuvoa tulevaisuutta. VTT on hyvä työpaikka ja se kannattaa pitää sellaisena. Menestystä ja hyvää työuraa, että saatte meidät eläkeläiset elätettyä.

Veikko Rouhiainen, Mervi Murtonen

 

Pohdintaa lainsäädäntötyön riskienhallinnan kehittämisestä

Lainsäädännöllä vaikutetaan yhteiskunnan eri alojen toimintoihin oleellisesti. Lainsäädäntötyö on tarkasti vaiheistettua ja siihen osallistuu laaja joukko eri alojen asiantuntijoita tarpeen mukaan. Tästä huolimatta säädösmuutokset aiheuttavat varsin usein ennakoimattomia vaikutuksia ihmisten osto- tai muuhun käyttäytymiseen tai niillä on yllättäviä kustannusvaikutuksia joko yksilöille, yrityksille tai yhteiskunnalle, joista ei lainsäätäjillä ole ollut tietoa ennalta. Esimerkkinä tällaisesta säädöksestä voidaan mainita haja-asutusalueiden jätevesiasetus, jonka sisältöä on jouduttu muuttamaan useampaan kertaan, koska muutosten aiheuttamat vaikutukset eivät mitä ilmeisimmin ole olleet täysin päättäjien tiedossa.

Tällä hetkellä lainsäädäntötyön laadunvarmistuksessa käytetään vuonna 2007 julkaistuja säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeita. Vaikutusarvioinnin tarkoituksena on tuottaa tietoa erilaisten toteuttamisvaihtoehtojen vaikutuksista päätöksentekijöille. Hankkeita arvioidaan nykyisen ohjeistuksen mukaan neljästä eri näkökulmasta:

  1. Taloudelliset vaikutukset (kotitaloudet, yritykset, julkinen ja kansantalous)
    • Kotitalouksien asemaan
    • Yrityksiin
    • Julkiseen talouteen
    • Kansantalouteen
  2. Vaikutukset viranomaisten toimintaan
    • Viranomaisten keskinäisiin suhteisiin
    • Viranomaisten tehtäviin ja menettelytapoihin
    • Henkilöstöön ja organisaatioon
    • Hallinnollisiin menettelyihin ja kustannuksiin
  3. Ympäristövaikutukset
    • Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen
    • Maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen
    • Yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön
    • Luonnonvarojen hyödyntämiseen
    • Edellä mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin
  4. Muut yhteiskunnalliset vaikutukset
    • Vaikutukset kansalaisten asemaan ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan
    • Sosiaali- ja terveysvaikutukset
    • Vaikutukset yhdenvertaisuuteen, lapsiin ja sukupuolten tasa-arvoon
    • Vaikutukset työllisyyteen ja työelämään
    • Vaikutukset rikoksentorjuntaan ja turvallisuuteen
    • Vaikutukset aluekehitykseen
    • Vaikutukset tietoyhteiskuntaan

Vaikutusten arvioinnin apuna toimii tarkistuslista, jossa on 41 kohtaa ja niissä yhteensä yli 70 kysymystä. Arvioinnin tuloksista kirjataan hallituksen esityksen perusteluihin seuraavat asiat

  • Mitkä ovat vaikutusarvioinnin keskeiset tulokset
  • Miten arviointi on suoritettu
  • Mitä tietolähteitä arvioinnissa on käytetty
  • Miten asiantuntijoita tai sidosryhmiä on kuultu vaikutuksista
  • Mihin oletuksiin arviointi perustuu

Säädösehdotusten vaikutusten arviointityö on riskienhallintaa: Riskianalyysin tapaan arviointityössä pyritään tunnistamaan säädösmuutoksesta aiheutuvat riskit, jotta niitä voidaan hallita eri keinoin. Tavanomaisesti riskien tunnistaminen tehdään jotain soveltuvaa analyysityökalua käyttäen. Kohteesta ja analyysin tavoitteesta riippuen voidaan käyttää esim. vika-vaikutusanalyysia tai poikkeamatarkastelua. Kaikkien analysointimenetelmien taustalla on tietynlainen runko, eli kohteen jaottelu joko teknisiin osiin tai toiminnallisuuksiin. Säädösehdotusten arviointityön runkona toimii edellä mainittu tarkistuslista.

Sinänsä varsin kattavan säädösehdotusten vaikutusten arviointimenettelyn heikkoutena näen nimenomaan rungon rakenteen. Neljä päänäkökulmaa kattavat varmasti suurimman osan vaikutuksista, mutta kaipaisiko menettely jatkokehittämistä? Pitäisikö esimerkiksi vaikutusten arvioinnissa olla enemmän mahdollisuuksia rakentaa tarkastelun runko tarpeen ja kohteen mukaan? Säädösten vaikutuksia arvioitaessa ei olla tekemisissä suoraviivaisten toiminta- tai tuotantoprosessien kanssa, mutta siitä huolimatta säädösmuutoksesta olisi tehtävissä kuvaus, jossa muutoksen vaikutusalueella olevat toimijat ja toiminnot olisi listattu vaikutusten arviointia varten. Kuvausta runkona hyödyntäen vaikutusten arviointi ja nimenomaan kielteisten vaikutusten tunnistaminen olisi aiempaa fokusoidumpaa, jolloin lainsäädännön muutosten vaikutukset ja niistä aiheutuvat kustannukset olisivat varmemmin tiedossa.

Säädösehdotusten perusteellisempi analysointi vie luonnollisesti jonkin verran aikaa ja resursseja. Koska muutosten vaikutukset ovat kuitenkin usein hyvin laajamittaisia, lisäpanostus muutoksen aiheuttamien riskien tunnistamiseen säädöksen valmisteluvaiheessa on hyvin perusteltavissa. Tunnistamatta jäänyt säädösmuutoksen vaikutus voi aiheuttaa huomattavia ongelmia ja nopeita korjaavia toimenpiteitä uusien säädösmuutosten muodossa, joiden riskien tunnistaminen voi edelleen jäädä vähäiseksi. Yhteiskunnan resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi säädösmuutosten vaikutusten arviointiin kannattaisi siis panostaa enemmän.

Tero Välisalo

Viranomaisten yhteistoiminnan kehittäminen riskienhallinnassa

Vuonna 2003 Ortwin Renn, Stuttgartin yliopiston ympäristösosiologian ja teknologian arvioinnin professori, jakoi riskienhallinnan neljään eri tasoon [i].

Yksinkertaisimmillaan riskienhallinnassa puhutaan rutiininomaisesta toiminnasta, jolla on tarkasti määritelty kohde ja selkeä menettelytapa riskien tunnistamiseksi, arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Käytännössä tällaista riskienhallintaa tapahtuu esimerkiksi koneiden riskien arvioinnissa tai prosessiriskien arvioinnissa. Riskienhallinnan menettelyt ovat yksinkertaisia – tunnista vaarat ja poista tai hallitse ne – mutta niiden laiminlyönti voi yhä aiheuttaa vakavia onnettomuuksia. Esimerkiksi vuonna 2001 Toulosessa Ranskassa ammoniumnitraatti-tehtaassa sattunut räjähdys aiheutti 30 ihmisen kuoleman ja 2500 ihmisen vahingoittumisen, joista suurin osa asui tehtaan lähiympäristössä. Tällä ensimmäisellä riskienhallinnan tasolla riskianalyysien tulokset yleensä hyväksytään, ja riskejä pyritään hallitsemaan analyysien tulosten mukaisesti.

Toisena riskienhallinnan tasona Renn pitää ns. kompleksisten riskien hallintaa. Tällä tasolla ollaan silloin kun kohteeseen liittyy monenlaisia riskejä, tai monentyyppisiä seurauksia. Näin tapahtuu silloin, kun ei enää ole mahdollista kohtuullisin kustannuksin estää riskin toteutumista ja katse täytyy siirtää itse onnettomuuskohteesta sen seurausten mahdollisiin vaikutuksiin, tai kun yhteen kohteeseen kohdistuu useita riskejä. Tällöin riskien hallitsemisen tukena tarvitaan erilaisia asiantuntijoita, jotka mallintavat ja analysoivat riskien seurauksia eri näkökulmista. Jo tällä tasolla riskienhallintaan kohdistuu enemmän kiistoja. Niitä aiheutuu lähinnä menettelytavoista; onko käytetty oikeaa mallia, laskentatapaa, ovatko lähtötiedot oikeita yms. Tällaista riskienhallintaa tehdään esimerkiksi ympäristöriskien yhteydessä.

Kolmas Rennin kuvaama taso on ns. epävarmuuden taso, jossa riskiä tarkastellaan useiden eri toimijoiden kannalta. Riski voi olla toiselle toimijalle mahdollisuus, toiselle uhka. Riski on siis suhteellinen ja jotta riskienhallinta onnistuisi, tarvitaan erilaisten riskien keskinäistä tasapainottamista. Eri toimijat tekevät omia riskinarviointejaan niin talouden, ympäristön, työterveyden tai esimerkiksi imagon kannalta, ja saavat riskille eri merkityksiä. Ristiriitoja aiheutuu toimijoiden välillä sekä menettelytavoista että niiden tulosten tulkinnasta. Riskinhallinta pysyy tällä tasolla vielä eri toimijoiden välisenä, ja yhteisiin näkemyksiin on mahdollista päästä yhteistyöllä ja erilaisia arvoja punnitsemalla. Yhteistyön organisoijaksi tarvitaan poikkitieteellisyyttä ja yhteiskunnan tasolla yleensä viranomaisia.

Neljännestä riskienhallinnan tasosta Renn puhuu käsitteellä ”monitulkintainen riskienhallinta”. Käsiteltävät ongelmat muodostuvat isoista vyyhdeistä, joissa oikea ja väärä menettävät merkityksensä. Erilaisten yhteiskunnan järjestelmien keskinäisriippuvuus, ja niiden sekä eri toimijoiden ja kansalaisten suhteiden monimutkaisuus vie riskien ymmärtämisen ja kokonaisuuksien hallinnan kansalaisen osaamisen ulottumattomiin. Kansalaisilla on kuitenkin merkittävää tietoa oman osaamisalueensa kautta tarkasteltavista kohteista, jota tulisi voida hyödyntää. Tässä tilanteessa riskien hallitsemiseen tarvitaan osallistavia menetelmiä, joissa kaikilla asianosaisilla on mahdollisuus tuoda omat näkemyksensä esiin. Riskien erilaisia merkityksiä nostetaan esiin ja niistä käydään kauppaa kaikille hyväksyttävän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tässä tilanteessa viestinnän rooli on merkittävä.

Renn ei puhu mitään siitä, miten riskejä hallitaan siinä tilanteessa, jos neljännen tason riskien hallinta ei enää tuota tulosta. Siitä vaiheesta, kun riskeistä keskustellaan pelkästään tunnetasolla ja mielikuvien perusteella – kun ei-minun-takapihalleni-ilmiö (NIMBY, Not in my backyard) muuttuu BANANA-ilmiöksi: älä rakenna mitään missään kenenkään lähistöllä (Build absolutely nothing anywhere near anyone). Vaikka edellisten neljän tason menettelytavoilla voitaisiin hallita riskejä, siihen ei uskota tai luoteta – tietoa ja osaamista siis on, mutta luottamusta ei. Tässä vaiheessa riskejä yritetään hallita huutoäänestyksellä ja propagandaviestinnällä joidenkin tahojen intressien suuntaisesti. Maailmalla on jo viitteitä tämänkaltaisten ilmiöiden lisääntymisestä; asiat jotka olisi hoidettavissa 1 – 4 tason riskienhallinnan menettelyin riistäytyvät käsistä.

Suomalaista yhteiskuntaa rakennettiin 1900-luvun lopussa hyvin vahvasti tietopohjaisesti, mikä näkyi esimerkiksi insinööritieteiden vahvana aikana. Samalla luotiin koulutusjärjestelmä, joka on maailmanluokassa korkealla tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaiset ja etenkin nuoret ovat osaavia ja kantaaottavia, ja heillä on korkea arvostus osaamiseen ja koulutukseen, mikä toivoakseni kohdistuu myös eri alojen osaamisiin. Meidän osaavat kansalaisemme odottavat, että yhteiskunta hoitaa luotettavasti tehtävänsä. Nämä odotukset kohdistuvat etenkin viranomaisten toimintaan ja sen tuloksellisuuteen. Ei voi olla kenenkään etu, jos viranomaiset eivät kykene yhteistoimintaan ja sen seurauksena valittavat toistensa päätöksistä oikeusportaisiin; yhden viranomaisen päätöstä ruoditaan vähintään kolmen viranomaisen toimin.

Väitöskirjani avulla pyrin osaltani vaikuttamaan siihen, että yhteiskunnan riskienhallinta voidaan hoitaa Rennin esittämien tasojen avulla. Meillä onvahva perusta ensimmäisen ja toisen tason riskienhallinnalle yritysmaailmassa, mutta kolmannen tason toimintaa, joka on vahvasti viranomaisvetoista, vasta harjoitellaan. Lisäksi kansalaisten keskuudesta nousee tarpeita ja vaatimuksia neljännen tason riskienhallinnan menettelyille.

Alueiden riskien tunnistaminen_Kuva

Riskien tunnistamisen kokonaiskuvan luominen. (Molarius R. 2016. Uusien tekniikoiden riskien ennakointi – Viranomaisyhteistyö rakennetun ympäristön riskien tunnistamiseksi. VTT Science 120.)

Viranomaisten yhteistoiminta riskienhallinnassa ei vaadi välttämättä uusia resursseja, mutta se vaatii yhteistä tahtotilaa. Tämän tahtotilan löytäminen on tärkeää, sillä näyttää siltä, että yhteiskunnassa siirrytään yhä enemmän kolmannen ja neljännen tason riskienhallintaan, ja niistä molemmista vetovastuussa ovat viranomaiset, halusivat tai eivät. Kolmannen tason riskienhallinta edellyttää viranomaisten yhteistä näkemystä riskeistä, ja yhteisesti löydettyjä ratkaisuja niiden hallitsemiseksi ilman keskinäisiä valituskierteitä. Jos sitä ei saada toimimaan laadukkaasti, yhä useampi riskejä sisältävä asia siirtyy neljännellä tasolla ratkaistavaksi. Tällöin riskeistä ja niiden hallinnasta päättävät kansalaiset osallistavien menettelyiden kautta, ja niidenkin vetovastuu on viranomaisilla. Mitä tehokkaammin hoidetaan kolmannen tason riskien hallinta, sitä vähemmän tarvitaan resursseja neljännen tason tehtävään.

Riitta Molarius

[i] Renn, Ortwin. “The challenge of integrating deliberation and expertise – Participation and Discourse in Risk Management.” Risk analysis and society: An interdisciplinary characterisation of the field (2004): 289-366.